Maakuntien rakennukset 5 euron kolikko Satakunta ( UNC )


Suomi - EUROKOLIKOT Suomen perustuslaki. Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa, ajankohta: syyskuu/lokakuu 2019


2 euron kolikon kuva-aiheena on kansallispukuinen neito. Kuva‑aihe on peräisin 5 latin hopeakolikosta vuodelta 1929. Kolikon syrjän kaiverrus: DIEVS * SVĒTĪ * LATVIJU (Jumala siunatkoon Latviaa). Kolikon on suunnitellut Guntars Sietiņš.

valmisti vahingossa noin 55 000 kappaleen erän virheellisiä kahden euron kolikoita loppuvuodesta 2006. Kolikossa oli uusi, vuonna 2007 käyttöön otettavaksi tarkoitettu arvopuoli, mutta vuoden 2006 kansallinen puoli . Tällainen virhe on syntynyt ilmeisesti siten, että kun Suomen Rahapaja löi vuoden 2007 alusta eurot käyttöön ottaneen Slovenian kolikot ja niihin kaikkiin tuli uuden mallinen arvopuoli, niin sen jälkeen alettiin lyödä Suomen vuoden 2006 kolikoita, mutta arvopuolen unohdettiin vaihtaa vanhan malliseksi. Virhelyönnin oli alkuvuodesta 2007 noin 120–150 € ja kesän aikana hintataso laski 70 euron tietämille. Sittemmin vastaavanlaisia virheellisyyksiä väärällä kartalla on lyöty ainakin Saksan ja Portugalin kolikoihin.

Pojan viiden euron kolikko on Suomen Rahapajan lyömä maakuntaraha

Euroalueen jäsenvaltiot voivat laskea liikkeeseen myös kansallisia . Useimmiten juhlarahat lyödään jostakin jalometallista, tavallisimmin ja eräät . Juhlarahat ovat euroarvoisia, mutta ne ovat laillisia maksuvälineitä vain liikkeellelaskumaissaan. Juhlarahan nimellisarvo ei saa olla mikään tavallisten käyttökolikoiden nimellisarvoista. Juhlarahojen myyntihinta on kuitenkin yleensä korkeampi kuin niiden nimellisarvo, ja sen vuoksi ne eivät käytännössä liiku maksuliikenteessä, vaan päätyvät suoraan keräilijöille.

2 euron kolikoissa kuva-aiheena on Raimo Heinon suunnittelema hillankukka. 2 euron kolikon syrjän kaiverrus: SUOMI FINLAND ***.

Liettuan eurokolikoiden kuva-aiheena on Liettuan vaakuna Vytis. Lisäksi kolikoissa on liikkeeseenlaskijamaan nimi "LIETUVA" ja liikkeeseenlaskuvuosi "2015". Kolikoissa ovat myös Euroopan unionin lipun 12 tähteä. Kolikot on suunnitellut kuvanveistäjä Antanas Žukauskas. 2 euron kolikon syrjän kaiverrus: LAISVĖ * VIENYBĖ * GEROVĖ * (Vapaus * Yhtenäisyys * Hyvinvointi *)

Kommentoi juttua: Listasimme 8 himoittua kahden euron kolikkoa –keräilyharvinaisuuksien arvo jopa tonneja


Arvokkaat euron kolikot ja setelit: näistä merkeistä tunnistat

Italiassa eurokolikoiden kuva-aiheet valitsi ensin taiteellis-tekninen komitea, minkä jälkeen aiheet esiteltiin Italian suurimmalla kansallisella televisiokanavalla (RAI UNO). Kullekin eriarvoiselle kolikolle valittiin eri kuva-aihe. Kaikki aiheet perustuvat Italian kuuluisien taiteilijoiden mestariteoksiin. 2 euron kolikon kuva-aiheena on Rafaelin maalaama Dante Alighierin muotokuva, jota säilytetään Vatikaanin Apostolisessa palatsissa paavi Julius II:n mukaan nimetyssä siivessä. 2 euron kolikon syrjän kaiverrus: kuusi kertaa 2*, vuoroin oikein päin ja vuoroin ylösalaisin.

Uusi 5 euron kolikko lanseerattu

Vaikka Tove Jansson 2 euron kolikolla ei ole ainakaan vielä suurta rahallista arvoa, on tunnearvo toinen juttu. Muumit merkitsevät monelle lämpimiä ja turvallisia lapsuusmuistoja, ja valkoisten, pulleiden hahmojen seikkailut henkilöityvät voimakkaasti Janssoniin.

Viiden euron kolikko kierrossa Turun seudulla

Suomi julkaisee euroarvoisia juhlarahoja. Tyypillisesti joka vuosi liikkeelle lasketaan perusmetallinen 5 €:n kolikko, kaksi hopeista 10 €:n kolikkoa ja kultainen kolikko. Kultaisten juhlarahojen nimellisarvo on ollut 20 €, 50 € tai 100 €.

Harvinainen kolikko voi olla parin tuhannen euron arvoinen

Suomen viiden euron juhlarahoilla on yleensä pientä keräilyarvoa, koska lyöntimäärät ovat olleet 18 000 – 200 000 kappaletta. Uusimpia on tehty vähiten.

5 euro 2003 Jääkiekon MM-kisat

Vuonna 2015 Espanja otti käyttöön kolmannen sarjan 1 ja 2 euron kolikot, joiden kuva-aiheena on uusi kuningas Felipe VI. Kuvassa vasemmalla on liikkeeseenlaskijamaan nimi ja liikkeeseenlaskuvuosi ”ESPAÑA 2015” ja oikealla rahapajan tunnus.

Suomi 5 € 2010-2011 Maakuntarahat kaikki 9 kpl

Suomi -150 vuotta taiteilija Akseli Gallen-Kallelan syntymästä. Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Tässä tuotteessa kaikki yhdeksän rahaa kerralla

Kahden euron juhlarahoja valmistetaan miltei kaikkien euromaiden yleisen käytännön mukaan joka vuosi kaksi erilaista. Nämä erikois-kaksieuroiset ovat virallisia maksuvälineitä ja siten käypiä koko euroalueella, ja niiden lyöntimäärät ovat vaihdelleet 500 000 – 2 500 000 kappaleen välillä. Näitä rahoja lasketaan rahalaitosten kautta normaaliin kiertoon, joten varsinaista keräilyarvoa niillä ei monastikaan ole. Erikseen lyödään pieni määrä kahden euron Proof-rahoja, joissa on mukana aitoustodistus ja näillä on jonkin verran keräilyarvoa.

Suomalaiset juhlarahat -listaus

suunnitteli alun perin liittyvänsä euroon vuonna 2015. Bulgarian pitää kuitenkin olla vähintään kaksi vuotta Euroopan vaihtokurssimekanismin jäsen, mihin Bulgaria liittyi heinäkuussa 2020, jonka jälkeen Bulgaria ilmoitti liittyvänsä euroon vuonna 2024. Myöhemmin liittymisvuotta lykättiin vuoteen 2025 ja korkean inflaation takia vuoteen 2026. Bulgaria on ilmoittanut ottavansa tuleviin 1 sentin - 50 sentin kolikkoihinsa sekä eurokolikkoihinsa ja kuvat. suunnitteli alun perin ottavansa euron käyttöön vuonna 2019. Myöhemmin elokuussa 2017 Romanian ulkoministeri ilmoitti Romanian ottavan euron valuutakseen vasta vuonna 2022. Myöhemmin liittymistä lykättiin vuoteen 2024 ja vielä pidemmälle vuoteen 2029.

100 €, 450 € – 500 €300 € – 330 €

Tämä johtuu siitä, että kolikkoa on painettu 1,5 miljoonaa kappaletta. Eli sitä on niin paljon liikenteessä, että se ei varsinaisesti ole mikään keräilyharvinaisuus.