Sääennuste, säätutkija, säätietokartta
Ruusuja ja risuja Itärannan kaavapäätöksestä
Risuja kaupunkisuunnittelun virkamiehille siitä, että koko pitkässä käsittelyprosessissa ei heidän toimestaan tuotu päättäjien huomioon luontofaktoja. Kaava-alueella olevien kaatopaikkojen todellisia tutkimustuloksia ei esitetty päättäjille. Ne nousivat esille vasta kansalaisliikkeen vaatimuksesta.
Osa päättäjistä oli myös sitä mieltä, että meidän tulisi olla kiitollisia Ahlström Oy:lle ja siksi toteuttaa heidän
toivomansa kaava sellaisena kuin yhtiö haluaa. Tähän on vaikea yhtyä, koska Itärannan ja lähialueiden
suuret kaatopaikka-alueet ovat tuhonneet lähiluontoamme ja virkistysalueitamme todella paljon ja
vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Yhtiö on liputtanut ulos kaupungistamme jo kauan. Jäljellä
olevat maaomaisuudet ovat kaupankäyntikohteita ja kaatopaikkabusiness tuntuu olevan yhtiön
lähes ainoa kehitystrendi tällä hetkellä. Lasikuitutehtaan omat jätteet saadaan ilmaiseksi ”dumpattua” luontoon, kun kaatopaikoille kuljetetaan muualta jätteitä maksua vastaan.
Ruusuja niille päättäjille, jotka ymmärsivät esitettyjä faktatietoja ja yhtyivät viranomaisten ja asiantuntijoiden näkemyksiin alueen kiistattomista luontoarvoista, puolustivat näitä arvoja, eivätkä sortuneet ”politikointiin” ilman faktaperusteluja. Näitä rehellisiä päättäjiä löytyi eniten valtuustomme vihreältä osastolta, vasemmistosta, perussuomalaisista sekä muutama valopilkku valtapuolueista.
Kansalaisliike Pro Äijänniemi ei ole ollut mikään poliittinen liike, luonto ei kysy puolueita. Olemme tuoneet esille asiantuntijoiden esittämiä faktoja ja tutkimustuloksia. Olemme itse asiassa tehneet sitä työtä, joka olisi ollut kaupunkimme virkamiesten sekä myös Kotkan ympäristökeskuksen velvollisuus. Koko tänä aikana ei meille ole esitetty mitään vakuuttavia vastaperusteluja, eikä niitä kuultu myöskään valtuustokäsittelyssä.
Syy on yksinkertainen. On erittäin vaikea perustella, miksi Ahlströmin etu ja ne 16 ylisuurta rantatonttia suojelumerkityille alueille ovat tärkeämpiä, kuin asukkaille tärkeät virkistysalueet sekä kiistattomat luonnonsuojelumerkinnät kaupunkimme kauneimmilla ja viimeisillä vapailla rannoilla? Riittääkö perusteluksi se, että on pidettävä Ahlström tyytyväisenä tai että ratkaisu helpottaa muita maa-aluekauppoja kaupungissamme?
Alueemme korkein luontoviranomainen (ELY-keskus) on vaatinut Itärannan kaatopaikan puhdistusta tai poistamista. Onko tarkoitus jättää sekin huomiotta ja kaavoittaa välittömästi kaatopaikkaan rajoittuvia tontteja myytäväksi ihmisille? Kaatopaikan on todettu pilanneen maaperän; raskasmetalliarvot ovat kuparin osalta yli 8-kertaisesti ja bariumin kohdalla 5-kertaisesti raja-arvot ylittäviä. Voidaanko tällaiselta alueelta hyvällä omallatunnolla myydä ihmisille tontteja? Minun oikeudentajuani tämä ei vastaa, entä teidän?
Tarja Bohm
Suulisniemi, Kotka
Pro Äijänniemi Vetoomus 1408 allekirjoitusta kaupunginvaltuustolle 7.12.2009
Allekirjoittaneet 1408 henkilöä ovat laaja otos kaupunkimme asukkaista. He asuvat eri puolilla Kotkaa, edustavat kaikkia yhteiskunnallisia näkemyksiä ja heille kaikille Itärannan metsät ja rannat ovat tärkeitä virkistysalueita.
Tiedämme, että käsiteltävänänne on tässä valtuustokokouksessa ainoastaan toteuttamissopimus. Rohkenemme kuitenkin lyhyesti käydä läpi syyt, miksi mielestämme ko. kaava olisi hylättävä ja jätän harkittavaksenne, olisiko siten toteuttamissopimuskin hylättävä. Osa syistä liittyy itse kaavan sisältöön ja osa sen puutteelliseen valmisteluun.
Miksi kaava ei ole hyvä
Kaavaehdotuksen takana on mitä ilmeisimmin maanomistajan toivomus saada suurin mahdollinen hyöty, myyntivoitto arvokkaista rantatonteista. Kuitenkin maanomistajalla on myös vastuunsa alueen luonnon tilasta, erityisesti kaatopaikkojen osalta. Kaupungin tulisi asukkaiden edustajana ja kaavoitusmonopolin haltijana ajatella lyhyen tähtäimen taloudellista hyötyä pitemmälle ja myös huolehtia asukkaiden viihtyvyydestä, luonnon puhtaudesta ja määräysten ja normien tarkasta noudattamisesta kaavan laadinnassa. Kaupunki, jossa on vapaita, luonnonkauniita rantoja on varmasti myös houkuttelevampi sekä yrityksille että potentiaalisille muuttajille kuin kaupunki, joka on myynyt parhaat maisemansa yksityisille.
Kaavaehdotuksessa oleva rantarakentaminen olisi käytännössä peruuttamaton teko.
Julkisuudessa on esiintynyt näkemyksiä, että ko. ranta-alue on nyt jo rakennettu. On totta, että alueella sijaitsee noin 20 vuokramökkiä. Näitä ei kuitenkaan millään tavoin voi verrata siihen suurimittaiseen rakentamiseen, jonka kaava mahdollistaisi. Nykyiset mökit ovat pieniä ja kevytrakenteisia, maisemavaikutuksiltaan vähäisiä ja joka tapauksessa poistumassa alueelta. Kaavaluonnos nykymuodossaan keskittyisi myös rakentamaan luonnonalueille, jotka ovat nimenomaan rakentamattomia tällä hetkellä ja jättäisi jo rakennetut osat alueesta virkistyskäyttöön. Tämä on nurinkurista.
Kaavan sallimat rakennukset olisivat kooltaan moninkertaisia, pysyviä, norminmukaisilla tieyhteyksillä ja täydellä kunnallistekniikalla varustettuja ja ne rikkovat yhtenäisen vapaaksi muuten jäävän ranta-alueen ja estävät sillä kulkemisen. Samalla ne peittäisivät maiseman myös alueen keskelle suunnitelluilta muilta asuinkortteleilta. Toivomme valtuuston suhtautuvan vakavasti esittämiimme näkökohtiin ja tekevän päätöksensä siltä pohjalta, että ehdotettu kaava vaatii perusteellista uudelleenvalmistelua.
Näkemyksemme mukaan kaavaehdotus ei lainkaan vastaa Kotkan kestävän kehityksen ohjelmaa, kaupungin allekirjoittamaa Aalborgin sopimusta eikä Eko-Kotkan periaatteita. Kun valtuuston esityslistalla olevan toteuttamissopimuksen pohjana oleva kaavaehdotus sisältää edellä mainittuja puutteita, joiden takia se olisi palautettava uudelleen käsiteltäväksi, pidämme johdonmukaisena, että toteuttamissopimus hylätään ja kaavaluonnos palautetaan uudelleenarviointiin.
Pro Äijänniemi kansalaisliikkeen puolesta