Katajanokan kasino öljyvärimaalaus 40x70 cm 2006-2011.


Kukko ei ole onneksi näihin kumista ja silikonista kasattuihin taulapäihin sekaantunut ainakaan toistaiseksi, mutta kuka tietää mitä yksi päihteiden huurruttama aikakausi tuo tullessaan, kun pandemia on vihdoin selätetty ja Kukon kuukausia kestävät festivaalit polkaistaan käyntiin Eiran kattohuoneistossa.


Vihreät makasiinit olivat rojuvarastoja, ja keväisin niissä pidettiin kaupungin huutokauppa, jossa kaupattiin muun muassa kaupungin poistohuonekaluja.





Ortodoksiseurakunnan pappila on aina ollut asuinkäytössä, ja Eiran lapsuudessa talon kirkon puoleisessa päässä asui kirkkoherra Olavi Merras.

Munkkiniemen Vesi- ja Lämpöjohtoliike Oy (MVL), Eiran Putkihuoltoliike Oy ja LVI Group Oy yhdistävät toimintansa.
Yhdistymisen tavoitteena on palvella asiakkaita entistä monipuolisemmin ja nopeammin. Vahvemmilla resursseilla kyetään myös ottamaan vastaan aiempaa suurempia tilauksia ja investoimaan järjestelmien kehittämiseen ja laitteisiin. Samalla yksityisessä yrittäjävetoisessa yrityksessä pienten asiakkaiden joustava palvelu säilyy ennallaan.
Yhdistetty yhtiö keskittyy linjasaneerausurakointiin ja huoltoon Suur-Helsingin alueella. Vuoden 2008 aikana kolmen yhtiön urakointi- ja huoltoliiketoiminnat yhdistetään kahdeksi liiketoiminta-alueeksi.
Yhdistyneen yhtiön omistajina jatkavat em. yhtiöiden omistajat niin, että MVL:n entisillä omistajilla on yhtiössä enemmistö ja Markku Leirisalolla vähemmistö. Yhdistyneen yhtiön toimitusjohtaja on Markku Leirisalo, hallituksen puheenjohtaja on Markku Hänninen.
Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2007 ylitti 10 miljoonaa euroa, ja yhtiöiden palveluksessa on noin 70 henkeä. Koko henkilökunta jatkaa voimassaolevilla työsopimuksilla ja nykyisen yhtiönsä palveluksessa. Asiakasvastuuhenkilöt jatkavat tehtävissään, ja heidän yhteystietonsa säilyvät ennallaan.

Katajanokan kasino | Artist Register – Artists Association of Finland