2 euron kolikon syrjän kaiverrus: SUOMI FINLAND ***
Vuonna 2006 Suomen rahapajalla tapahtui vahinko. Kahden euron kolikoiden klaava- eli arvopuolella kuului näkyä vain Euroopan unioniin kuuluneet maat. Seuraavana vuonna oli tarkoitus siirtyä kaikilla Euroopan mailla varustettuun karttaan. Uudistettu kartta livahti kuitenkin osaan suomalaiskolikoista jo loppuvuodesta 2006.
Suomessa valmistetaan nykyään selvästi vähemmän juhlarahoja kuin aikaisemmin, joten niiden keräilyarvo (jota myös kutsutaan numismaattiseksi arvoksi) säilynee paremmin kuin aikaisemmin. Viimeisintä suomalaista kultarahaa, 100 euroa vuodelta 2023 ”Luonnonsuojelu”, on lyöty vain 800 kappaletta, mutta johtuen miltei 1 000 euron myyntihinnasta on rahaa yhä kaupan ja se ei tunnu olevan kovinkaan haluttu. Kultaiset juhlarahat voivat kuitenkin olla arvokkaita keräilijän silmissä. Ensimmäinen euroarvoinen kultaraha, 100 euroa vuodelta 2002 ”Keskiyön aurinko”, on kaunis raha mutta sitä on lyöty 25 000 kpl, joten sillä ei ole varsinaista keräilyarvoa ja sen arvo perustuu puhtaasti rahan sisältämän kullan arvoon.
Toisen puolen eli niin sanotun kansallisen puolen aiheen päättää kukin kansallinen keskuspankki. Kansallisella puolella on kuitenkin aina oltava sekä kolikon lyöntivuosi. Poikkeuksena käteiseuron käyttöönottoa edeltänyt 3 vuoden siirtymäaika, jolloin kolikoihin sai lyödä joko lyöntivuoden tai käyttöönottovuoden 2002.
Suomi 2020 2 euron kolikko Väinö Linna
Espanjan kolikoiden kuva-aiheena on kuningas Juan Carlos I tai Felipe VI, kirjailija Miguel de Cervantes tai Santiago de Compostelan katedraali. Liikkeessä on kolme kolikkosarjaa. Espanja muutti toisen sarjan kolikoiden ulkoasua hieman vuonna 2010 Euroopan komission antamien yhteisten suuntaviivojen noudattamiseksi. Esimerkiksi liikkeeseenlaskuvuosi sijoitettiin kolikon sisäosaan. Ensimmäisen ja toisen sarjan kolikoissa on kuningas Juan Carlos I de Borbón y Borbónin kuva.Vuonna 2015 Espanja otti käyttöön kolmannen sarjan 1 ja 2 euron kolikot, joiden kuva-aiheena on uusi kuningas Felipe VI. Kuvassa vasemmalla on liikkeeseenlaskijamaan nimi ja liikkeeseenlaskuvuosi ”ESPAÑA 2015” ja oikealla rahapajan tunnus.
Metalliltaan yhden ja kahden euron rahat ovat bimetellikolikoita, jotka muistuttavat nykyistä kymmenen markan kolikkoa. Kahden euron rahassa ulkorengas on valkoinen ja keskiosa keltainen; yhden euron kolikossa värit ovat päinvastoin. Senttiarvoisten kolikkojen 10, 20 ja 50 sentin rahat valmistetaan Nordic Gold -metallista. Pienimmät 1,2 ja 5 sentin rahat valmistetaan punaruskealla kuparilla päällystetystä teräksestä.
Kolikossa on yksinkertaisin viivoin piirretty ihmishahmo yhdessä eurosymbolin € kanssa, tekstit "SUOMI FINLAND" JA " 1999–2009", suunnittelijan nimikirjaimet ΓΣ (George Stamatopoulos Kreikan keskuspankista) sekä Rahapajan liikemerkki.
Mistä saa ostaa esim. Vatikaanin yhden euron kolikoita yksittäin tai rullissa? Hakusessa olisi esim. se harvinaine See Vakante 1 Euro mut kaikki kauppaa vaan koko sarjaa jota en tarvii. Ja Monako julkaisi tänä vuonna uuden erikois 2 Euron jolle povataan gracy kellyn kaltaista hintanousua mutta mistä noita saa ostaa suomessa ja saako jostain vielä alle kolmensadan?
Suomi 20 penniä 1980 kolikot 2 kpl
Mistä saa ostaa esim. Vatikaanin yhden euron kolikoita yksittäin tai rullissa? Hakusessa olisi esim. se harvinaine See Vakante 1 Euro mut kaikki kauppaa vaan koko sarjaa jota en tarvii. Ja Monako julkaisi tänä vuonna uuden erikois 2 Euron jolle povataan gracy kellyn kaltaista hintanousua mutta mistä noita saa ostaa suomessa ja saako jostain vielä alle kolmensadan?
Ulkomaiset väritetyt 2 euron kolikot
Järjestely ei muuttanut hinnoittelua: 10 euron kolikko, jossa on 5 grammaa hopeaa maksoi 38 euroa ja 20 euron kolikko 61 euroa vuonna 2015.
Harvinainen kolikko voi olla parin tuhannen euron arvoinen
Mistä saa ostaa esim. Vatikaanin yhden euron kolikoita yksittäin tai rullissa? Hakusessa olisi esim. se harvinaine See Vakante 1 Euro mut kaikki kauppaa vaan koko sarjaa jota en tarvii. Ja Monako julkaisi tänä vuonna uuden erikois 2 Euron jolle povataan gracy kellyn kaltaista hintanousua mutta mistä noita saa ostaa suomessa ja saako jostain vielä alle kolmensadan?
2 euron kolikkosi voi olla jopa 50 euron arvoinen
Suomi BU euroset 2022 sisältää kaikki 8 kolikkoa 1 cent,2 cent, 5 cent, 10 cent, 20 cent, 50 cent, 1€ ja 2€ alkuperäinen pakkaus.
tällaisen 2 euron kolikon arvo voi olla 2000
Grace kellyja ei saa tosiaankaan enaa mistaan alle 300 euron (ei lahellekaan) eika vatikaanin euroja saa rullissa laisinkaan, ja irtokolikoita saa vain hajottamalla sarjoja. Monacon 2010 erikoisrahaa saa kylla mm. nettihuutokaupoista mutta itse hain omani tutulta harrastelijalta eli kysele jos silta loytyisi viela:
Moneta: Suomen uusi 2 euron erikoisraha lasketaan liikkeelle pian
Italiassa eurokolikoiden kuva-aiheet valitsi ensin taiteellis-tekninen komitea, minkä jälkeen aiheet esiteltiin Italian suurimmalla kansallisella televisiokanavalla (RAI UNO). Kullekin eriarvoiselle kolikolle valittiin eri kuva-aihe. Kaikki aiheet perustuvat Italian kuuluisien taiteilijoiden mestariteoksiin. 1 euron kolikon kuva-aiheena on ”Vitruviuksen mies”, Leonardo da Vincin kuuluisa piirros ihmiskehon ihanteellisista mittasuhteista. Alkuperäinen taideteos on näytteillä Venetsian Galleria dell'Accademiassa.
Suomen eurokolikot laskettiin liikeeseen vuonna 2002
SUOMI 2 EURO: Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 400 000 kolikkoa Liikkeeseen laskun ajankohta: kevät 2022
1 euron kolikon kuva-aiheena ovat lentävät laulujoutsenet
Poikkeavuudet 2 euron kolikoissa
Vuonna 2007 suurempiarvoisten eurokolikoiden kartat muutettiin kuvaamaan koko Eurooppaa pelkkien EU-maiden sijasta. Osaan vuoden 2006 Suomen 2 euron käyttörahoista lyötiin kuitenkin virheellisesti uusi kartta.
Eurokolikot ja keräilytarvikkeet
suunnitteli alun perin liittyvänsä euroon vuonna 2015. Bulgarian pitää kuitenkin olla vähintään kaksi vuotta Euroopan vaihtokurssimekanismin jäsen, mihin Bulgaria liittyi heinäkuussa 2020, jonka jälkeen Bulgaria ilmoitti liittyvänsä euroon vuonna 2024. Myöhemmin liittymisvuotta lykättiin vuoteen 2025 ja korkean inflaation takia vuoteen 2026. Bulgaria on ilmoittanut ottavansa tuleviin 1 sentin - 50 sentin kolikkoihinsa sekä eurokolikkoihinsa ja kuvat. suunnitteli alun perin ottavansa euron käyttöön vuonna 2019. Myöhemmin elokuussa 2017 Romanian ulkoministeri ilmoitti Romanian ottavan euron valuutakseen vasta vuonna 2022. Myöhemmin liittymistä lykättiin vuoteen 2024 ja vielä pidemmälle vuoteen 2029.