Kaikki Gibraltarille rekisteröidyt nettikasinot
Ennen köysiratavaunuun hyppäämistä hän kävi nappaamassa matkaevääksi peribrittiläiset herkut eli kalan ja ranskalaiset, jotka hän päätti nauttia juhlallisesti vuoren huipulla. Jonotuksen ja köysiratavaunumatkan jälkeen vihdoin huipulle saavuttuaan hän päätti kietaista eväänsä huiviin ja pyöritellä samalla puhelimellaan voohdeåeöek' uuden onnenpotkun toivossa. Mikko pisti lempipelinsä pyörimään samalla Gibraltar kasinolla, josta oli onnistunut nappaamaan matkarahat tuoneen voiton, mutta valitettavasti onnetar ei ollut tällä kertaa yhtä suosiollinen kuin edellisen pelisession aikana.
Kuten jo moneen otteeseen on mainittu, Gibraltarin lisenssillä operoivia kasinoita koskevat tiukat vaatimukset. Siksi myös tarjolla olevat maksutavat ovat turvallisia. Talletus- ja kotiutusvaihtoehdot eivät juurikaan eroa niistä maksutavoista, joita löytyy . Jos kasino operoi Gibraltarin lisenssillä ja on suunnattu vain Iso-Britannian asiakkaille, on mahdollista, ettei maksutapojen joukosta löydy . Se on suomalaisten turvallinen suosikki, mutta ei juurikaan ole lyönyt läpi Pohjoismaiden ulkopuolella. Gibraltarin kasinoilla maksuja voi tehdä esimerkiksi seuraavia tapoja käyttämällä:
Tässä vaiheessa on hyvä mainita sekin, että gibraltarilaiset vastustivat vahvasti eroa EU:sta – Brexit-äänestyksessä jopa 96 % lilliputtimaan väestöstä äänesti eroa vastaan. Jos gibraltalaisia olisi kuunneltu, olisi pelaaminen sikäläisillä kasinoilla edelleen helppoa ja verovapaata. Nyt asia ei ole aivan yhtä mustavalkoinen. Mr. Turtle pitää kuitenkin lukijat taatusti ajan tasalla, kun uutisia verovapauteen liittyen vain tihkuu.
Tämä nettikasino operoi Gibraltarin pelilisenssin alaisuudessa.
Maksuihin liittyvät turvallisuusseikat on tarkasti kirjattu lisenssin ehtoihin. Ei siis ole mitään syytä luulla, että Gibraltarin lisenssillä operoiville kasinoille ei olisi turvallista tehdä maksuja.
Gibraltarin lisenssi itsessään on osoittautunut vuosien saatossa luotettavuutensa ja monet isot ja tunnetut nettikasinot ovat vuosien saatossa aloittaneet toimintansa juuri tämän lisenssin turvin. Toki monilla nettikasinoilla on käytössään tänä päivänä useampi lisenssi ja Gibraltarin lisenssi saattaa olla monille nettikasinoille esimerkiksi sivutoiminen lisenssi, joka heillä on käytössä.
Gibraltarin lisenssillä varustetut kasinot ovat turvallisia, eikä niillä pelaamisille ole estettä. Kuten jo mainitsimme, useimmiten kasinoilla on Gibraltarin lisäksi joku muukin lisenssi – usein Iso-Britannian tai Maltan pelinviranomaisen myöntämä. Karkeasti voidaankin sanoa, että mitä useampi lisenssi, sitä turvallisempaa pelaamista!
Eron myötä Iso-Britannia, ja sitä myötä Gibraltar, erosi Euroopan talousalueesta. Tämä tarkoittaisi sitä, että kasinolta saadut voitot eivät tällä hetkellä olisi verovapaita meille suomalaisille. Saarivaltio käy kuitenkin tällä hetkellä neuvotteluita esimerkiksi kauppasopimuksista, eikä olisi mitenkään tavatonta, että esimerkiksi Norjan tavoin Iso-Britannia olisi taas jatkossa osa Euroopan talousaluetta. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin pakko myöntää, että tällä hetkellä Gibraltarin kasinoiden verovapautta ei voida luvata.
Gibraltarin nettikasinot – ota haltuun uudet kasinot
Gibraltar kasinot eivät tarjoa verovapaita voittoja. Mikäli kasinolla kuitenkin on tuplalisenssi, esimerkiksi Gibraltarin ja Maltan, saat tällöin kotiuttaa voittosi verottomana. Muista siis tarkistaa lisenssi aina heti alkuun!
Gibraltar on yksi Euroopan kasinokeskuksia ja pelaajan unelmamaa
Mikäli etsinnässäsi ovat parhaat Gibraltar kasinot, löydät ne helposti meidän sivuiltamme. Olemme koonneet yhteen listauksen parhaimmista ja turvallisimmista Gibraltar kasinoista, jotka hyväksyvät kotimaisia pelaajia asiakkaikseen.
Gibraltarin pelilisenssi on ETA – kasinoilla suhteellisen yleinen
Gibraltar on osa Iso-Britanniaa ja sitä koskevat pitkälti samat lait kuin saarivaltiota. Juuri tästä syystä Gibraltarin kasinot ja niiden verovapaus on tällä hetkellä pienoinen kysymysmerkki. Nettikasinoiden verovapaus perustuu siihen, että ne operoivat jossakin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa massa. Tällöin suomalaisetkin saavat nauttia verovapaista voitoista. Brexit eli Iso-Britannian ero EU:sta kuitenkin mutkistaa asioita.
Gibraltarille avataan suomalainen kelluva kasino
Apinan hyökkäyksestä seuranneessa hötäkässä safkat tippuivat näköalatasanteelle ja Starburstin vilkkuviin valoihin keskittyneen Mikon pasmat menivät totaalisen sekaisin, jonka seurauksena pelaamiseen käytetty puhelin luikahti hänen kädestään ja tippui suoraan alas näköalatasanteelta hajoten palasiksi. Ruokahalu ja peli-ilo olivat mennyttä sen siliän tien ja kiukkuinen päähenkilömme päättikin välittömästi näiden tapahtumien jälkeen karistaa Gibraltarin pölyt kengistään ja suuntasi Espanjan puolelle jatkamaan lomamatkaansa.
Miten Kasino Saa Lisenssin Gibraltarilta
Aikalaislähteistä Tariqin mainitsee vain "", joka on säilynyt 1100-luvulta peräisin olevana käsikirjoituksena. Se kertoo Tarikin nousseen maihin vuonna 712, mutta ei mainitse Gibraltaria. On arveltu, että Tarikissa olisi voinut yhdistyä kaksi henkilöä, Tarik ibn Amr ja Tarik ibn Zijad. On myös pohdittu sitä, että Tarik ei olisi nimi vaan partisiippimuoto verbistä "taraqa", joka muun muassa tarkoittaa "valloittamista". Eräs mahdollisuus on, että nimi tulee Gibraltarista, joka taas olisi arabialainen muunnos latinankielisestä nimestä "altus" eli korkea, jolloin nimen alkuun olisi lisätty aramean (puunin?) korkeaa tarkoittava sana GBR (arabiaksi KBR, "").
Gibraltar varoittaa väärennetystä kasinolisenssistä
Kuten jo aiemmin mainitsimme, niin tällä hetkellä Gibraltarin nettikasinoiden verotusasiat ovat vielä isomman ja perinpohjaisemman selvityksen alla. Koska Iso-Britannia kuului aiemmin EU:hun, niin vuoden 2020 loppuun asti kaikki nämä kasinot olivat sinivalkoisille pelaajille täysin verovapaita pelipaikkoja.
Gibraltar kasino on edelleen aika yleinen näky
Sivustojen turvallisuus on huippuluokkaa, eikä esimerkiksi tietoturvan pettämistä tarvitse pelätä. Henkilö- ja maksutiedot pysyvät takuulla salassa Gibraltarin kasinoilla.
gibraltar kasino ilman rekisteroitymista
Casino talletus laskulle on todella helppo tehdä. Se onnistuu siten, että pelaaja valitsee vain talletettavan summan ja esimerkiksi luottokortilla maksamisen sijaan valitsee laskulla maksamisen. Lasku toimitetaan pelaajalle yleensä sähköpostitse. Se maksetaan normaalien laskujen tapaan kasinon ilmoittamalle pankkitilille viimeistään eräpäivänä. Kannattaa kuitenkin muistaa maksaa lasku ajoissa, sillä pelaajalle ei välttämättä myönnetä lisää talletuksia laskulla, mikäli edellisten laskujen maksamisen kanssa on ollut ongelmia. Kasinoiden yleinen käytäntö on, että kotiutukset tehdään samalla tavalla kuin millä talletus on tehty.