Hangon Casino lounas maksaa 16,00€.


Pitääpä ens kerralla mennä käymään jossakin, tässä oli monta vinkkiä! Ainoastaan neljän tuulen tupa on tuttu. Hanko on itselle kuin toinen kotikaupunki, siellä on tullut vietettyä lapsuuden kesiä ja perheellämme on siellä kesäkoteja. Siksi tulee yleensä syötyä siellä ollessa vaan “kämpillä” eikä ravintoloissa :D


Tuli melkein ähky lukiessa, niin kattavasti olitte tutustunut ravintola/kahvilavalikoimaan. Meillä oli suunnitelmissa viime viikonlopulle reissu Hankoon, jolloin olisi kyllä tämä postaus tullut tarpeeseen. Valitettavasti tuli todettua se, että Hankoon ei noin ex tempore saa todellakaan majoitusta, joten ihan päiväretkelle en viitsinyt kaupunkiin lähteä (Tampereelta ajelee kolmisen tuntia suuntaansa). Pitää yrittää uudemman kerran pidemmällä varoitusajalla.

Illalliselle suuntasimme Hangon ravintolakadulle, joskaan kenelläkään meistä ei ollut enää kovin nälkä. Mutta pitihän harvemmin Hangossa käyneiden ystäviemme nähdä tämäkin osa Hankoa. Poikkesimme Origossa, mutta emme tällä kertaa innostuneet saaristolaispöydästä. Pysähdyimme hetkeksi Hangon makaronitehtaan eteen, mutta pastakaan ei innostanut.

Ravintolan osoite: Appelgrenintie 10, Hanko.

Hae Hangon Casino Googlesta. Tunnetaan myös: Hangon Casino lounas, Hangon Casino Hanko, Hangon Casino Appelgrenintie, Hangon Casino menu, Hangon Casino ruokalista, Ravintola Hangon Casino, Hanko Casino, Casino Hanko.

Seuraava nähtävyys olikin sitten . Casinolla on ainakin näin kesäisin tarjolla lounas seisovasta pöydästä, joten tutustuttuamme hiukan Casinon rantaan päädyimmekin tänne lounaalle. Lounas ei nyt ehkä ollut ihan gourmeeta, mutta olihan ympäristö ihan ikonista Hankoa. Lounas vaikutti myös olevan suosittu, sillä vaikka tilat ovat suuret, niin väkeä riitti lähes jokaiseen pöytään. Salaattipöytä ei ainakaan minulle osunut ihan kohdalleen, turhan monimutkaisia ja vähemmän kesäisiä, mutta hedelmävadeista poimitut viinirypäleet olivat hyviä, samoin kuin jälkiruuan virkaa toimittaneet pihlajanmarjakarkit :-)

Hangon Casino on todella suosittu brunssipaikka Hangossa, joka tarjoilee runsas buffet-pöydän. Brunssi tarjoillaan 32,00€ hintaan. Täältä saa myös salaattipöytää.

Hangon Casino on keskustassa sijaitseva ravintola, jonka keittiö tarjoaa monipuolista brunssia sunnuntaisin osoitteessa: Appelgrenintie 10, Hanko.


KÖK / Hangon Casino, Hanko: Arvostelut

HELSINKI
Allas Restaurants
Café Kasarmi
Café Savoy
Camping Helsinki
Casino Helsinki
Chéri
Elite
Farouge
Fat Lizard Töölö
Friends & Brgrs
Hanko Aasia
Helsinki Bryggeri Brewhouse
Henry´s Distillery
Henry’s Pub
Holiday
Hook Helsinki
Katajanokan Kasino
Kirsikka
Kulosaaren Casino
Laivakoira
Latitude 25
Lulu’s
Löyly
Madonna
Palace & Neuvottelumaailma
Pihka lounasravintolat
Pizzeria Luca Lauttasaari
PurPur
Pörssitalo
Ravintola NJK
Ravintola Nokka
Ravintola Savoy
Ravintola Sipuli
Ravintola Teatteri
Restaurant Pörssi
Salutorget
Sandro Kortteli
Sea Horse
Shinobi
Stefan’s Steakhouse
Strindberg
Sushibar + Wine
Tapahtumatalo Bank
Taqueria El Rey
Yes Yes Yes
The Cock

Lämpimästi tervetuloa lounaalle Casino Taproomiin

Kahvilassa voit törmätä tunnettuihin hankolaisiin, sekä kaikenlaisiin kulttuuri- että elinkeinoelämän vaikuttajiin.
Kahvila tarjoaa arkisin myös pientä maukasta purtavaa lounaan muodossa, mutta paikan päällä tehdyt leivonnaiset ovat se juttu.

668 arvostelua (Kahvila) Hankoin Hangon Casinosta (Uusimaa)

Hangon Casino on keskustassa sijaitseva ravintola, jonka keittiö tarjoaa monipuolista lounasta osoitteessa: Appelgrenintie 10, Hanko.