3.9. Kuopion Wanhat Bändit, Peräniemen Kasino, kuvaus


ILVES-KASINO, KUOPIO
Perinteikäs Ilves-kasino sijaitsee Kuopiossa, 20 kilometriä etelään vanhan 5-tien varrella Kurkimäessä. Lava on rakennettu vuonna 1971.


Perinteinen wanhojen kuopiolaisbändien keikkatapahtuma Peräniemen kasinolla lauantaina 7. syyskuuta 2024!

Väinölänniemi, eli Vänäri, on Kuopion vanhimpia ja tunnetuimpia kaupunkipuistoja. Yli 150-vuotisen puistohistoriansa aikana keskustan läheinen niemi on toiminut merkittävänä virkistys- ja tapahtumapaikkana niin kaupunkilaisille kuin matkailijoillekin. Kallaveden ympäröimällä Väinölänniemellä on aikoinaan ollut muun muassa kylpylä-, ravintola- sekä teatteritoimintaa. Alueella on myös pitkä historia urheilu- ja liikuntapaikkana. Nykyään Väinölänniemellä onkin monenlaisia pelikenttiä ulkoilijoiden ja eri lajien harrastajien iloksi. Vänärillä sijaitsee myös Kuopion suosituin uimaranta hyppytorneineen. Kesäisin heinä-elokuun vaihteessa Vänäri täyttyy iloisista juhlijoista, kun alueen valtaa kolmipäivänen Kuopiorock-festivaali. Musiikki kantautuu hyvin myös Kallaveden aalloille ja moni ankkuroikin veneensä alueen läheisyyteen ja nauttii festivaalitunnelmasta vesillä. Keskustan läheisyydessä oleva Väinölänniemi kurkottaa kohti etelää ja liittää Kuopionniemen Kallaveden saaristoon.

Peräniemen kasino on historiallinen rakennus Kuopion Väinölänniemellä

Laajennettu illallinen, Ravintolamestareiden virtuaaliruokailut Savon maisemissa vaihtuvin vuodenajoin, on kokemisen arvoinen.

- Tavoitteena on pitkällä aikavälillä kansainvälisten ja kotimaan matkailijoiden määrän kasvaminen. Uskon, että tämä onnistuu yhteistyössä eri toimialan toimijoiden kanssa houkuttelevia ja helposti ostettavia elämyksellisiä yhteispalveluita luomalla. Uskomme myös, että järvimatkailuun panostaminen tuo alueelle paljon uusia asiakkaita ja se auttaa jokaista yksittäistä yritystä menestymään paremmin. Yhdessä olemme enemmän!

Vappubrunssilla tarjolla perinteisiä vappuherkkuja mm. perunasalaatti, munkit, sima, tippaleivät ja kuohuva.

Halusin sukeltaa entisenä kuopiolaisena Väinlölänniemen historiaan. Historian osuus Väinölänniemestä löytyy blogin loppupuolelta. Olin aivan yllättynyt mitä historiaa sinne kätkeytyi.
Vänäri oli itselleni nuoruudessani tärkeä paikka ystävien kanssa oleiluun, asuimme lähellä Vänäriä, joten sinne oli helppo mennä viettämään aikaa. Aikuisena se toimi lenkkeilykohteena arjen rauhoittumis- ja luonnosta nauttimisen kohteena. Talvisin Vänäri tarjosi mahdollisuuden jäätiellä kävelyyn ja Ice-Maratonin saavuttua Kuopioon, luisteluun tai potkukelkkailuun jääradoilla.
Väinölänniemi on jatkumoa Kuopion satama-alueelle tai toiselta puolelta Kuopiolahden alueelle. Matkustajasatamasta lähtiessä päästään tenniskentille sekä Väinölänniemen uimarannalle, jossa on hyppytornit sekä kahvilarakennus palmuineen. Kesäisin hiekkarannalla voi nauttia auringosta ja pelata rantalentopalloa. Talvella voi käydä pulahtamassa virkistävässä Kallaveden avannossa.

Ootteko käyneet ko. tanssipaikalla? Jos niin kertokaa, kannattaako lähteä viettämään lauantai iltaa sinne? Muutama kappale ikähaarukalla 40-50 vuotiaita nuorekkaita naisia liikkeellä ja etsivät tasokasta tanssi- ja juttu seuraa. Tai jos tiedätte Kuopion alueella jotain muita varteen otettavia paikkoja joissa ko. ikäryhmään kuuluvat käyvät niin ilolla otamme viestiä vastaan. Rauhalahti ei enää jaksa innostaa, joten uutta kaivataan.


Kuopion Wanhat Bändit Kasinolla

Maukkaista mauista, paikallisesta osaamisesta ja teematapahtumista tunnettu Ravintolamestarit tarjoilee elämyksellisiä makumatkoja usean ravintolan voimin. Tarjolla on herkullista lounasta, upeita á la carte- ja viinilistoja, coctail-koulut, viini-tasting, laadukkaita kokous-, catering- ja saunapalveluita sekä tiloja monenlaisiin tapahtumiin.

Kuopion Wanhat Bändit, Peräniemen Kasino 7.9.24

Kuopiossa kymmentä ravintolaa pyörittävä Ravintolamestarit aloitti tänään koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. Yhtiöllä on noin 70 vakinaista työntekijää ja kymmenisen vuokratyöntekijää. Neuvottelujen seurauksena voi olla enintään kymmenen työntekijän irtisanominen.

Kokki / Kuopion Klubi & Peräniemen Kasino

Me Ravintolamestarit tarjoamme maukkaita elämyksiä ravintoloissamme Kuopiossa, historiallisissa miljöissä. Työskentelemme arvojemme mukaisesti vastuullisesti, yhdessä, sydämellä.

Kokki / Kuopion Klubi & Peräniemen Kasino, Osuma ..

Myös Kuopio lähtee hakemaan Raha-automaattiyhdistyksen RAY:n toista kasinoa, kertoo Savon Sanomat. Kasino voisi sijoittua kaupungin keskustaan torin ympäristöön tai Tahkolle Nilsiään.

Ravintolamestarit vuokrasi Peräniemen kasinon

Ootteko käyneet ko. tanssipaikalla? Jos niin kertokaa, kannattaako lähteä viettämään lauantai iltaa sinne? Muutama kappale ikähaarukalla 40-50 vuotiaita nuorekkaita naisia liikkeellä ja etsivät tasokasta tanssi- ja juttu seuraa. Tai jos tiedätte Kuopion alueella jotain muita varteen otettavia paikkoja joissa ko. ikäryhmään kuuluvat käyvät niin ilolla otamme viestiä vastaan. Rauhalahti ei enää jaksa innostaa, joten uutta kaivataan.

Brandy Rockers, Kuopion Wanhat Bändit, Peräniemen Kasino 7.9.24

Suomen pitkäikäisimpiin blueskokoonpanoihin lukeutuva kuopiolainen Big Bad Bears esiintyy lauantaina 3.9. klo 18.00 Peräniemen Kasinolla Kuopion Wanhat Bändit -tapahtumassa. Yhtye perustettiin vuonna 1986. Kokoonpano on vaihdellut reilussa kolmessakymmenessä vuodessa, mutta bändin liideri Jari Tolvanen on ollut mukana koko ajan.

Peräniemen Kasino, Kuopio: Arvostelut

Supersuosittu Suvisoitto julistaa perinteisesti Kuopion kaupunginorkesterin ja Kuopion kesäkauden alkavaksi Peräniemen kasinolla Väinölänniemen luonnonkauniissa maisemassa. Helatorstain aattona nyt jo 22. kertaa järjestettävän ilmaiskonsertin ohjelmisto koostuu tuttuun tapaan mm. iki-ihanista orkesterimusiikin helmistä ja kesäisistä sävelistä, joista Atso kertoo lupsakkaan tapaansa.

Peräniemen Kasino Väinölänniemi 96, Kuopio, Suomi ; Arja Koriseva

Parhaimmillaan soittajia on ollut yhdeksän – todellinen bluesbigband siis. Kaikkiaan orkesterissa on ollut reilut 30 soittajaa. Soittajistossa on ollut vuosien saatossa tuttua Kuopion blueskermaa: Seppo “Suhi” Pitkänen (rummut), Kari Palokas ja Olli Laitinen (basso), Jorma Puranen (huuliharppu), Ylli Ylönen (sax), Pekka Sintonen (voc), Pekka Makkonen (voc), Timo Pietiläinen (kosk.).

Peräniemen Kasino, Väinölänniemi 96, Kuopio

Kuopion kaupunginorkesteri johdattaa kuulijat kesätunnelmiin perinteisellä Suvisoitollaan Peräniemen kasinolla keskiviikkona 17.5. klo 18. Orkesteri soittaa kesäisiä säveliä kapellimestari Atso Almilan johdolla, ja myös yleisö pääsee mukaan yhteislauluihin. Suvisoittoon on vapaa pääsy.