Matkusta Maltalle tähän kohteeseen, jos etsit...


Maltan pääkaupunki Valletta on erinomainen matkakohde ympäri vuoden. Valletta sisältää monia erilaisia historiallisia nähtävyyksiä, jotka kaikki ovat vain minuuttien kävelymatkan päässä toisistaan. Maltalainen arkkitehtuuri on parhaimmillaan juuri Vallettassa.


Malta on pikkuruinen saari. Tilanpuute on yksi syy siihen, miksi vuokrat ovat pääsääntöisesti kalliimmat kuin Suomessa.

Sliema on Maltan liike-elämän keskus ja sieltä löytyvät myös hyvät ostosmahdollisuudet. Sliemassa on keskeiseen sijaintiin nähden hyvä ja edullinen hotellitarjonta.

Muutoin Maltan hintataso on pääsääntöisesti Suomea edullisempi.

Jotkut Maltalla toimivat pelifirmat esimerkiksi osallistuvat suomalaisille kesäfestivaaleille ja ostavat näkyvyyttä sosiaalisesta mediasta. Poliisihallitus keskittyy erityisesti näiden yritysten toiminnan selvittämiseen.

Maltan pääsaarta pienempi Gozon saari tunnetaan paikkana, jollainen pääsaari oli ennen turistien tuloa. Tosin turisteja on varsinkin kesäisin kyllä Gozollakin, mutta siellä on silti paremmat mahdollisuudet esimerkiksi rauhallisiin pyöräretkiin kuin ruuhkaisella pääsaarella.

Kiitos Elina! Gozo saattaa olla lomailuun “helpompi” saari kuin pääsaari Malta, mutta toisaalta ne voi molemmatkin hyvin yhdistää samaan lomaan, välimatkat lasketaan kuitenkin vaan tunneissa.

Jos suunnittelet lähteväsi Maltalle töihin, haluat varmasti kuulla myös palkasta, verotuksesta ja paikallisesta hintatasosta.


Kokosin vielä alle otteita Maltalle töihin lähteneiden kokemuksista:

Myös ulkoministeriön matkustustiedotteen perusteella elämä Maltalla on rauhallista ja turvallista.

Edeltä löytyy paljon tietoa ja kokemuksia Maltalla työskentelystä.

Malta on aina kuulostanut sellaiselta paikalta, missä haluaisin joskus käydä. Matkustan usein hassusti vaan intuitiolla, mikä vaan tuntuu tai kuulostaa kivalta paikalta ilman että tietäisin siitä sen enempää. Oon kuitenkin tosi monelta kuullut, ettei oo hirveästi Maltasta välittäneet mutta nättiä tuolla on ja ymmärtääkseni Gozon saari on kivempaa aluetta? Joskus pitää antaa mahdollisuus ja mennä kokemaan paikka omin silmin! On myös tullut usein todettua, että pidän paljon kohteista joista valtavirta ei oo pitänyt ja itse taas en pidä hirveästi sellaisista klassikoista, joita kaikki muut rakastavat. En tiedä, ehkä mulla on vaan erilainen maku matkustaa.. :)

Maltan matkakokemukset ja vinkit

Hei. Juuri viikko sitten palasimme Maltalta lomareissulta. Asuimme Vallettassa apartementissä. Vallettassa paljon portaita, joten huonojalkaisille vähän vaikeaa. Kannattaa ostaa viikon linja-autolippu, maksaa 21 euroa, käy myös Gozolla. kaupoissa ruoka hivenen halvempaa kuin täällä kotimaassa, hedelmät mahtavan hyviä. Ravintoloissa ruokailu oikeastaan suomen hinnoissa. Hieno kohde, tykkäsimme. /AH

Malta on kaunis saarivaltio – Rantapallon matkaopas 2023

Harmi että matka epäonnistui, mutta niin voi välillä käydä ja mitään ei voi ellei sitten palaa kohteeseen toista kertaa jolloin voisi ehkä olla parempi sää. Kävin Maltalla risteilyn muodossa ja silloin oli todella kuuma ja aurinkoista. Oikeastaan totta puhuen jouduin käydä välillä ilmastoidussa laivassa viilentymässä! sillä sää oli yli +40C ja varjoisia kujia ei oikeen löytynyt. Italiassa tykkään varjoisista kujista niissä voi paremmin viilentyä. Sillä risteilyllä Barilla yllätti kova sade, jonka takia en saanut ihan niin hyviä kuvia Barista kuin olisi voinut aurinkoisella säällä. Myös Roomassa kerran helmikuussa satoi lähes koko ajan kaatamalla ja oli kylmä

Gozo – luonnonkaunis lomakohde – Malta-matkaopas

Mellieha Bay on Maltan paras ranta, ja parin kilometrin säteellä siitä on useita majoitusvaihtoehtoja. Monet niistä sijaitsevat pienessä Melliehan kylässä, johon on rannalta vain 1,5 kilometrin matka (ylämäkeä). Syrjäisten Golden Bayn ja Ghajn Tuffiehan rantojen vierestä löytyy puolestaan jopa viiden tähden hotelli Radisson Blu.

Kokemuksia Maltan RCI-hotelleista ..

Suomalaisille pelaajille tärkeimmät lisenssit ovat Maltan ja Viron pelilisenssit. Silloin voit olla varma, että on turvallinen ja pelivoitot ovat myös verovapaita.

Teimme ensimmäisen matkamme Maltalle vasta vuonna 2012

Maltasta lukenut ennenkin ja todennut, että sinne pitäisi matkata. Paljon olette tekin ehtineet näkemään.

Kokemuksia Maltalla asumisesta – Elämää Maltalla

Vietin 60-vuotissynttäripäiviäni Maltalla helmikuussa 2008. Finnairin suorat lennot ja hyvin opastetut päivämatkat olivat antoisia elämyksiä. Museoihin pääsivät yli 60-vuotiaat puoleen hintaan, niinpä kävimme melkein kaikissa museoissa, hyvän kartan kanssa ja julkisilla liikennevälineillä omin avuin. Suunnitteilla on uusi reissu Maltalle kun täytän 70 vuotta 2018.