Krp:llä on epäilyksensä Pietarin-laivan kasinosta
Tehdas yritti omistamallaan Kivennavalla toimeenpanna muutoksia, jotka olivat suuriruhtinaskunnassa noudatetun lain vastaisia. Kun se kohtasi vastarintaa, niin tykistöhallitus kääntyi Suomen asiain komitean puoleen Pietarissa, joka ehdotti Kivennavan erottamista suuriruhtinaskunnasta ja liittämistä Pietarin kuvernementtiin. Keisari hylkäsi ehdotuksen, mutta tykistöhallitus piti pintansa ja sai lopulta vuonna 1864 aikaan sen, että Systerbäckin tehtaan alue, noin 14 neliökilometriä Kivennapaa liitettiin Pietarin kuvernementtiin. Korvaukseksi luvattiin alue Petsamosta. Lupaus täytettiin vasta Tarton rauhassa 1920.
Matsiin ajellessa kyselin hovikuskilta miten jääkiekko ja KHL näkyy Pietarin katukuvassa. Sanoi, että jalkapallo on vielä Pietarissa huomattavasti isompi laji kuin jääkiekko, mutta kiekkoa mainostetaan tällä hetkellä kaupungissa todella näkyvästi. Eli siinäkö yksi syy, että SKA saa lähes jokaiseen otteluun hallinsa täyteen? Toki pitää kyllä muistaa, että kyseessä on noin 5 miljoonan ihmisen kaupunki, joten hieman helpompaa saada halli täyteen pelistä toiseen kuin esimerkiksi Helsingissä. Samoin kuskin mielestä ihmisten kiinnostus jääkiekkoa ja SKA:ta kohtaan kasvaa selkeästi kokoajan Pietarissa. Eli jos jo nyt halli on loppuunmyyty pelistä toiseen niin Pietariinhan tarvitaan kohta selkeästi isompaa hallia jääkiekkoa varten? Isompaa fudisareenaa kuulemma jo rakennetaankin.
Tunnelmallinen Pietari on myös erilainen ja kaunis risteilykohde, jos iänikuiset Tallinna ja Tukholma ovat päässeet kyllästyttämään.Joskus on mahdotonta päästä laivalle nauttimaan kasinopeleistä.
RAY:n kasino luottaa venäläisten pelihaluun
Rohkeasti sisään kauppaa ja tuotteita ihmettelemään ja oli siinä tosiaan ihmeteltävää. Melkosen kaksikerroksisen kompleksin ovat kaupungin keskustaan, Nevsky Prospekt kadun varteen, pystyyn pistäneet. Jos ei tuosta myymälästä löydä itselleen mieleistä fanituotetta niin sitten ei löydä mistään, kyllä oli tarjontaa ja vaihtoehtoa aivan jokaiseen makuun. Tällainen samanlainen saisi tulla vielä joskus Jokereillekin Helsinkiin. En tiedä johtuiko pelipäivästä vai mistä, mutta kyllä vaihtoi raha ja tavara myymälässä omistajaa, jonoa kassalle oli koko ajan ja porukkaa myymälässä todella paljon. Itsellä oli ennalta suunniteltuna, että täytyy saada 2kpl Ilja Kovaltshukin mahdollisimman laadukkaita pelipaitoja ja sitten kauhea nippu kaulaliinoja tuliaisiksi Suomeen vietäväksi. Kaulaliinat löytyi heti, mutta paitahommat menikin sitten neuvottelu- ja teettämishommiksi. Kannatti kyllä vääntää, kääntää, odottaa ja keskustella. Lopputuloksena sain todella tyylikkäät SKA:n pelipaidat kotiin viemisiksi. Lopulta poistuin ovista ulos takaisin Pietarin vilinään noin tunnin myymälässä oleilun jälkeen reppu täynnä huiveja ja muovikassissa vielä pari kappaletta pelipaitoja. Ainut mikä oli tyhjää ovista ulos lähtiessä oli lompakko, mutta nää on näitä.
Kivennapa tunnettiin viljapitäjänä 1700 – 1800 – lukujen vaihteessa. Pääelinkeino oli maatalous, tarkemmin sanottuna kaskenpoltto. Vaikka kaskenpoltto oli sallittua Viipurin läänissä, Systerbäckin tehdas kielsi sen kivennapalaisilta. Pellonraivaustakaan ei sallittu, sekin olisi vähentänyt puuntuotantoa. Oli löydettävä korviketta maanviljelylle, ja sitähän oli tarjolla. Vieressä olivat kasvavat kulutuskeskukset, Pietari, Kronstadt ja Systerbäck sekä nopeasti kaupallistuva elinkeinoelämä. Pietari oli 1800-luvun jälkipuoliskolla Euroopan neljänneksi suurin kaupunki. Kivennapa oli niin lähellä, kuin sen esikaupunkialuetta.
Historiasta kiinnostuville Pietari on todellinen aarreaitta. Suunnatta kannattaa esimerkiksi Pietari-Paavalin linnoitukseen, joka on myös oivallinen paikka piknikille. Perinteisesti pietarilaiset ovat avanneet kesäkauden ottamalla aurinkoa linnoituksen suurilla seinämillä usein jo huhtikuussa. Sotahistoriasta kiinnostuneiden kannattaa suunnata piirityksen museoon. Leningradin piiritys kesti miltei kaksi vuotta, jonka aikana yli miljoona ihmistä nääntyi nälkään. Tämä pieni museo kertoo havainnollisesti kaupunkilaisten ahdingosta sodan aikana. Kaupunkilaiset säästyivät osittain marsalkka Mannerheimin ansiosta, joka ei halunnut liittää Suomen joukkoja hyökkäävän Saksan tueksi kaupungin piiritykseksi. Venäjän poliittisen historian museo antaa myös oivallisen näkemyksen Venäjän omasta suhtautumisesta sen lähihistoriaan, joka on vähintäänkin dramaattinen ja tapahtumarikas.
syttyi heinäkuussa 1914, ja sen vaikutukset näkyivät nopeasti myös Terijoella. Kronstadtin, ja sijaitsivat lähistöllä, minkä vuoksi osa kesänviettäjistä pelkäsi meritaistelujen alkamista ja pakeni takaisin Pietariin. Vieraita saapui myös sotavuosina, mutta heidän määränsä oli kuitenkin huomattavasti vähentynyt. Myös sodan aiheuttama elintarvikepula vaikutti kesäasukkaiden elämään. Lopullisesti Terijoen venäläinen huvilakausi tuli päätökseen vuoden 1917 ja Suomen itsenäistymistä seuranneen rajan sulkemisen myötä. Terijoelle jäi enää vajaat 1 500 seudulla vakinaisesti asunutta venäläistä, joiden joukossa oli myös joitakin paenneita. loppuvaiheessa huhtikuussa 1918 teloittivat mahdollisesti jopa yli 200 Terijoen venäläistä.
Arkiviihdettä nettipelien maailmasta
Eremitaasin lisäksi taiteista pitävän kannattaa vierailla myös Venäjän taiteen museossa, jossa on mahdollista nähdä Venäjän rikasta taidehistoriaa. Museon kokoelma on erittäin kattava, ja se käsittää kuuluisien taiteilijoiden, kuten Andrei Rublevin, Ilja Repinin, Aivazovskin, Malevichin, Kandinskin ja monien muiden taidemaailman kuuluisimpien ikonien maalauksia. Venäläisen taiteen museo onkin yksi korkeatasoisimmista taidemuseoista Pohjolassa. Nykytaiteen ystävien kannattaa ehdottomasti suunnata Erartan nykytaiteen museoon, joka on verrattain uusi museo Pietarissa, sillä se on perustettu vasta vuonna 2010. Museossa on esillä nykytaidetta Venäjältä ja muualta maailmasta, ja se on erityisesti nuorten ja trendikkäiden pietarilaisten suosiossa. Sen kokoelmat vetävät vertoja esimerkiksi Kiasmalle.
Ville Haapasalolta haihtui 150 000 dollaria kasinolla
Vaikka laatuvodka on keskustan perusbaareissa halpaa, tilailevat tyylikkäästi pukeutuneet pietarilaiset lähinnä olutta, viskiä ja konjakkia. Edullisemmissa paikoissa kukaan ei tunnu tippaavan baarimikkoja, joten pienelläkin lahjuksella varmistat juomahuollon jouhevuuden koko illan ajaksi. Seurasta on turha huolehtia, sillä Pietari on huvittelunhakuisen herrasmiehen paratiisi. Pietarilaiset tytöt ovat kaikkien muiden naapurimaidemme naisista poiketen erinomaisen kiinnostuneita suomipojan seurasta. Sulavasti sonnustautuneelle poikamiehelle viikonloppu Pietarissa onkin kuin jatkuvaa kolanousuista egorunkkausta pitkäsääristen pietarittarien pyrkiessä iholle. Ja nyt ei ole kyse asiakkaita kalastelevista irtopirkoista, vaan aivan tavallisista opiskelijakissoista, joista rumimpia joutuu lätkimään kepillä kauemmaksi.
RAY päättää kesään mennessä toisen kasinon perustamisesta ..
Pietarin kaupungin rakentaminen oli silloisen suunnittelutaidon ja rakentamisen huippusaavutus. Koko lähiympäristö oli mobilisoitu rakennus- ja muonitustöihin. Eikä ainoastaan lähiympäristö, vaan suhteellisen etäällä olevilta vallatuilta alueilta kuljetettiin miehistä väkeä pakkotöihin Pietariin. Kivennavalta miehiä vietiin ja määrättiin Kronstadtiin ja Pietariin heti 1700-luvun alussa, sodan vielä riehuessa. Myös kautta suuren Venäjän maan maaorjia ja ammattilaisia rahdattiin paikalle urakasta selviämiseksi.
Vaalimaan kasino nousee venäläisellä rahalla
Aika pian kaikenmaailman passi ja istumapaikka sekoiluiden jälkeen juna saapuikin Pietarin asemalle. Kamat kasaan, ulos junasta ja ettimään valmiiksi netin kautta paikalle tilattua hovikuskia. Siellä se seisoi paikallinen pirssikuski komeasti asennossa kyltti kädessään missä luki ”Itkonen”. Ei voi enää matkustaminen helpommaksi mennä. Hetken siinä varovasti muutamia sanoja kuskin kanssa vaihdeltiin kunnes selvisi, että herrahan puhuu lähes täydellistä suomea, koska on syntyjään suomalainen ja asunut pitkään Suomessa. Siinä tuli sitten taksimatkalla juteltua yhtä sun toista, niin jääkiekosta, futiksesta, kuin Pietarista yleensäkkin. Kuski vaikutti sen verran mukavalta ja hauskalta hepulta, että ihan hetken mielijohteesta ajattelin helpottaa reissuani kysymällä josko herra kuskaisi seuraavan parin päivän ajan meikäläistä ennalta sovittuihin aikoihin lätkämatsiin, matsista pois, takaisin juna-asemalle ja niin edelleen. Pienen neuvottelun tuloksena päädyttiin sellaiseen tilanteeseen, että mulla oli Pietarissa oma sujuvasti Suomea puhuva hovikuljettaja. Kyllä matkustaminen on helppoa ja mukavaa, kun sen oikein oivaltaa.
43 miljoonan potin voittajalle tarjottiin rahojen sijaan pihviateriaa
Pietariin upposi loputon määrä ruokaa ja muuta tavaraa: suolahailia, kuivattua kuoretta, eläviä kiiskiä ja mateita, nahkiaisia ja rapuja, lintuja, metsä- ja peltojäniksiä, marjoja, sieniä, kärpäsenruutia, jäkälää, muurahaisenmunia, pajun parkkia, luutia, vasikoita, porsaita, kananpoikia, hevosia, maitoa, piimää, voita, heinää, olkia, viljatuotteita, siemenviljaa, puutavaraa, tervaa, sysiä, hiekkaa, kiviä, potteja ja rättejä, käsitöitä, puutöitä, rekiä, kiessejä ja rilloja, ja paljon muuta. Pietarin tarpeisiin Kannaksella pyydettiin jopa pikkulintuja, joille muodostuivat kiinteät hinnatkin. Punatulkku maksoi kopeekan, tilhi kaksi, närhi kolme ja rastas neljä kopeekkaa. Itse niitä ei syöty, sanottiin vaan että ”kaikha ryssäl kelpajaa”.
Helsingistä Hankoon ja Pietariin
Pietari tarjoaa uskomattoman paljon nähtävää kaiken ikäisille matkustajille. 72 tunnissa Pietarissa ehtii nähdä ja kokea jo paljon. Pietarin Eremitaasi on varmasti kaikkein keskeisin taidemuseo, joka on pakollinen koettava vähintään kerran elämässä, sillä se on yksi suurimmista taide- ja kulttuurihistorian museoista koko maailmassa. Se koostuu käytännössä viidestä yhteen liitetystä rakennuksesta, jotka ovat Talvipalatsi, Pieni Eremitaasi, Vanha Eremitaasi ja Uusi Eremitaasi. Tämän lisäksi siihen on liitetty myös teatteri. Eremitaasi käsittää noin 400 näyttelysalia ja uskomattoman kokoelman näyttelyesineitä, joita on lähes kolme miljoonaa. Esillä on keskeistä taidetta renessanssin-, flaamilaisen- ja ranskalaisen taiteen saralta.