Vaalimaan kasinohanke meni nurin


Olemme kokoontuneet tänne Kouvolaan kunnioittamaan jääkäreitämme ja vaalimaan heidän meille jättämää arvokasta perintöä.


Mikäs asiavirhe tuolta löytyy?

Asiavirhe löytyy sen sijaan jokaisesta ray:n väitteestä sijoituspaikkapäätöksen yhteydestä. Miten pitkälle 6-tietä pohjoiseen pitää Lappeenrannasta mennä, ennenkuin liikenne on yhtä pientä mitä Vaalimaalla? Ainut solmukohta itä-suomesta löytyy 6-tieltä imatran ja taavetin väliltä. Vaalimaan kasvukin on vähän niin ja näin. Toki satamaliikennettä on paljon, mutta potentiaalia on reilusti vähemmän mitä Nuijamaalla. Nuijamaa on matkailijamyynnissä noin kaksi kertaa Vaalimaa ja matkustajaliikenteessä Nuijamaa meni Vaalimaasta ohi vaikka siellä on lähes puolet vähemmän työntekijöitä rajalla ja pidemmät jonot.

Lappeenrannassa on lisäksi 4 kansainvälistä rajanylityspaikkaa ja Lappeenrannan verovapaa myynti on noin 62 kertaa eteläisen kymenlaakson myynti.

E18-moottoritien Hamina-Vaalimaa-osuus on valmistumassa ensi keväänä. Sen odotetaan vilkastuttavan liikennettä Vaalimaan suuntaan.

Vaalimaan kasino ja kauppakeskus avautuvat kesällä 2015

Ray:n delegaatio on Lappeenrannassa keskustelemassa tulevasta kasinosta. Kummasti puhuvat, että tähän se voisi tulla, vaikka Vaalimaalle on jo rakenteilla.

Saattaahan se olla, että tekevät kaksi, joista toinen on vaalimaalla ja toinen lappeenrannassa

– Vaalimaan tyyppisen alueen asiakaskunta perustuu matkustaviin ihmisiin. Se on koko Etelä-Kymenlaakson ongelma, ettei ole yhtä suurta taajamaa, jossa olisi iso paikallinen ostovoima.

Havuaho käy kiivaasti neuvotteluja useiden toimijoiden kanssa, jotka voisivat ottaa kaatuneet hankkeet jatkaakseen. Vaalimaa Shopping Centerin osalta ollaan toistaiseksi lähimpänä. Kivijalan päälle on löytynyt halukas yrittäjä, jonka kanssa on neuvoteltu sopimus valmiiksi.

Tampereen kasino ei onnistunut houkuttelemaan turisteja paikalle, eivätkä paikallisetkaan innostuneet peleistä odotetulla tavalla. Vaalimaalla katastrofin aiheutti se, että yhteistyökumppaneiksi oli valittu epäluotettavia venäläisliikemiehiä.


RAY vetäytyy Vaalimaan kasinohankkeesta

Suomen edelliset kasinohankkeet päättyivät ikävästi. Casino Tampere floppasi parissa vuodessa, ja Vaalimaan kasinohanke päättyi jo rakennusvaiheessa. Näistä kokemuksista on otettava oppia, mikäli haluamme seuraavan kivijalkakasinon menestyvän.

RAY hylkäsi Vaalimaa-vaihtoehdon

Vaikka Vaalimaan ja Tampereen kasinohankkeet osoittautuivat pettymyksiksi, ovat monet tahot ympäri Suomea edelleen kiinnostuneita kivijalkakasinon perustamisesta. Esimerkiksi on jo vuosia yrittänyt saada lupaa kasinon rakentamiseen.

RAY vetäytyi Vaalimaan kasinohankkeesta

Virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden immersiivisistä maailmoista, tekoälyn tuomasta henkilökohtaisesta kosketuksesta, lohkoketjun vaalimaan robustiin turvallisuuteen asti, verkkopelaamisen maisema, erityisesti suomalaisen nettikasinon alueella, on kokenut muodonmuutoksen.

Vaalimaan kasino edelleen vailla lopullisia sopimuksia

Vaalimaan kasinohanke oli sekava soppa, jonka selvittämiseen poliisikin joutui osallistumaan. Ongelmat johtuivat RAY:n venäläisistä yhteistyökumppaneista, joiden liiketoimet eivät kestäneet päivänvaloa. Hankkeeseen osallistuvia henkilöitä epäiltiin kirjanpitorikoksista ja jopa parituksesta.

Vaalimaan kasino nousee venäläisellä rahalla

Keväällä 2013 RAY solmi yhteistyösopimuksen venäläisen Vaalimaa Shopping Center Oy:n kanssa. Venäläisyrityksen suunnitelmat sisälsivät 36 000 neliömetrin rakennuksen luksusliikkeineen, hotelleineen, kylpylöineen ja ravintoloineen – sekä tietenkin RAY:n kasinon.

Vaalimaan kasino ja muut kasinoskandaalit

No lue ja etsi! Ja tsekkaile uudelleen niitä potentiaali- ja työntekijätilastojasi, mitkä eivät pidä miltään osin paikkaansa.
Ja KUN tuo kasino(sekä yhteys 1,5h Helsinkiin) sinne Vaalimaalle tulee, niin saattaapi todennäköisesti olla, että Nuijat maalta jää liikennemäärissä vielä kauemmas Vaalimaasta!

Kasino #Vaalimaan #rulettipöytä Taustalla pelimerkit.

Toivon kovasti, että projekti onnistuu hyvin, ja pääsen vanhojen pietarilaisten ystävieni kanssa pian tarkastelemaan pokeriosaamisemme ja vodkan sietokykymme nykytilannetta Vaalimaalle.

Suomen toinen kasino perustetaan Vaalimaalle

Suojelupoliisissa ja KRP:ssa ollaan vieläkin niukkasanaisempia Casino Vaalimaa -hankkeeseen ja RAY:n venäläisiin yhteistyökumppaneihin liittyvissä asioissa.

RAY:n uusi kasino tulee Vaalimaalle

Vaalimaalle aiottiin perustaa jättimäinen liikekeskus, jonne oli tulossa hotelli, kylpylä, luksusvaateliikkeitä sekä kasino. RAY sai luvan kasinon perustamiseen vuonna 2011.

Asiasta päätti RAY:n hallitus keskiviikkona

Näin on Sakke,Pietari Vaalimaa moottoritie on jo rakenteilla Venäjän puolella ja hyvässä mallissa,Nuijamaan huonokuntoinen ja vaarallinen tieyhteys tulee siirtymään menneisyyteen uuden Turku-Pietari moottoritien valmistumisen jälkeen jäämään historiaan. Casino oheistoimintoineen rivakasti rakenteille.