Motorhead - Live At Kasino,Husula,Finland,27/04/1984 (Part II)
Nestekaasukäyttöisessä nakkien ja piirakoiden lämmityslaitteessa. Tapani Kansa on muistellut, kuinka hänen piti esiintyä Husulan Huvikeskuksessa juuri sinä iltana, kun se paloi. Hän oli ollut kotonaan Tavastilassa saunomassa, kun tuli tieto, että Huvikeskus palaa, eikä hänen näin ollen tarvitsekaan lähteä ajamaan keikalle. Huvikeskus rakennettiin nopeasti uudestaan mutta uudelleen rakennetun lavan kävijämäärä jäi niin vähäiseksi, että velkojen kattamiseksi Kunnon oli myytävä Kuntoranta kesäkuussa 1980. Saman vuoden lokakuussa tehtiin päätös koko Huvikeskuksen myynnistä. Huvikeskus – entinen Husulan Kasino – on edelleen Vehkalinnan naapurina, nyt varastokäytössä.
Motörhead esiintyi Vehkalahdessa Husulan Kasinolla tarkalleen 36 vuotta sitten uudella kokoonpanolla, jossa Lemmyn lisäksi vaikuttivat kitaristit Würzel ja Phil Campbell sekä rumpali Pete Gill. Bändi käynnisteli ”No Remorse” Euroopan kiertuettaan peräti kuudella keikalla Suomessa.
Husulan Kunto elvytti kylän soittokuntatoimintaa 1950-luvulla. Soittokunta toimi aktiivisesti aina 1990-luvun alkuun saakka, jolloin soittokuntoiset soittimet siirrettiin opettaja Kyösti Haapakosken Husulan koululle perustaman nuorten soittajien orkesterin käyttöön. Jäljelle jääneet Husulan Kunnon soittimet myytiin 20.7.2012. tehdyllä kaupalla Patu Pataselle hintaan 3000 €. Muutama soitin myytiin erikseen soittokuntalaisten läheisille. Kauppaan liittyi soitinten ripustaminen Tervasaaren Tullimakasiinin seinille varustettuna kolmella esittelytaululla.
Casino takaisin maailmankartalle
En ehtinyt tuon ajan lehtiä tutkimaan, mutta kyllä netin lähteiden perusteella yhtye kävi 30.11.1984 heittämässä keikan Husulan Casinolla. Tämän linkin takana olevan keikkalistan mukaan yhtye esiintyi seuraavana päivänä Köyliöllä ja vasta sitten Helsingissä, joten Husula ei ollut ainoa pieni paikkakunta kiertueella. Heinäkuussa Uriah Heep keikkaili äskeisen lähteen mukaan kolmella paikkakunnalla Suomessa: Aulava, Mikkeli (Rapu & muikkufestivaali) ja Oulu (Kuusrock).